Venuksen ylikulku 6.6.2012

Kesäkuun 6. päivän aamu muistettaneen hyvin pitkälti Normandian maihinnousun vuosipäivänä (joka tänä vuonna on järjestyksessään 68.), mutta tänä vuonna oman lisänsä kyseisen päivän aamuun tuo eräs tähtitaivaan harvinaisimmista tapahtumista.

Kyse on Venuksen ylikulusta eli planeetta näkyy Auringon edessä muutaman tunnin ajan. Ylikulku tapahtuu pareittain eli ensimmäisen ja toisen ylikulun välillä on 8 vuoden väli, ja sen jälkeen seuraavaa ylikulkuparia joutuu odottamaan noin 105,5 tai 121,5 vuotta.

Tämän vuoroparin ensimmäinen ylikulku tapahtui kesäkuun 8. päivänä vuonna 2004, jolloin mm. Lakeuden Ursalaiset seurasivat tapahtumaa Kyrkösjärven uimarannalla. Allekirjoittaneellekin kertyi tuolloin tapahtuneesta ylikulusta joitain kuvia, ja nyt olisi tarkoitus yrittää saada aikaan täydellisempi sarja, mikäli vain säätila sen suinkin sallii.

Kesäkuun 6. päivän Venuksen ylikulku alkaa yöllä klo 1:04:39, alkuhetkistä loppuun saakka ainoastaan siellä, missä Aurinko on horisontin yläpuolella koko yön eli käytännössä napapiirin pohjoispuolella. Muualla Suomessa Venuksen ylikulku on jo käynnissä Auringon noustessa. Ylikulun maksimihetki on suunnilleen klo 4:29:30–4:30:07, ja ylikulku päättyy klo 7:53:31–7:54:23 (tarkka aika riippuu paikkakunnasta).

Pohjanmaan korkeudella Aurinko nousee 6. kesäkuuta noin klo 3:37, joten vaikka alkuvaiheet jäävät näkemättä, Venuksen ylikulkua ehtii täälläkin havaitsemaan ja kuvaamaan ihan riittävästi.

Lappiin matkaaville voinee vinkata, että harrastajia on suuntaamassa mm. Saariselälle (Kaunispää-tunturi), Utsjoelle (Ailigas-tunturi) ja osa aina Norjaan (Nordkapp) saakka.

Lisäksi Utsjoen Ursa ja paikallinen kyläyhdistys järjestävät oman tapahtumansa ylikulun tiimoilta.

Keskustelua, suunnitelmia ja havaintoja Venuksen ylikulusta voi seurata Tähdet ja avaruus -lehden keskustelualueella.

Seuraava Venuksen ylikulku tapahtuu vasta joulukuussa 2117, eikä se näy Suomessa. Suomessa näkyvää Venuksen ylikulkua joudutaan odottelemaan aina vuoteen 2247 kesäkuun 11.päivään ja 2255 kesäkuun 9. päivään saakka.

Bradfordin yliopisto kerää Venuksen ylikulun tiimoilta ajoitushavaintoja: http://transit.telescope.org/participate

Seuraava Merkuriuksen ylikulku

Tässä yhteydessä lienee hyvä mainita, että Merkuriuksen ylikulkuja tapahtuu useammin kuin Venuksen ylikulkuja. Seuraava Suomessakin näkyvä Merkuriuksen ylikulku tapahtuu 9. toukokuuta 2016.

Tähtikuvausblogi avautunee uudelleen

Kuvat.fi -palvelussa otetaan käyttöön jälleen uusi versio, ja näyttää pahasti siltä, että uuden version käyttöönoton myötä pääsy käyttäjän omaan, staattiseen html-sisältöön ei enää onnistu (siis ainakaan tällähetkellä). Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että myös tähtikuvaukseen liittyvät kirjoitukseni ovat toistaiseksi tavoittamattomissa, joten ilmeisesti on syytä ryhtyä harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että joudun avaamaan tähtikuvausblogini täällä WordPressin palvelimilla uudelleen usean vuoden tauon jälkeen…

Siihen saakka tarjolla on silmäruokaa Tähtikuvia luonnosta -galleriassani Kuvat.fi -palvelussa.